On kulunut useampi vuosi siitä, kun päivitin blogia viimeksi.
Tässä välissä aika on mielestäni muuttunut siten, että (koira)blogien aikakausi on hieman kuihtunut kasaan ja vallalla ovat enemmän kanavat, jotka suosivat lyhyitä tekstejä mahdollisimman usein, ja lyhyitä videoita kuvien sijaan.
Tai voihan olla, että blogeja on edelleen aktiivisina enemmän kuin tiedänkään, mutta minä olen se kelkasta tippunut osapuoli.
Blogiin palaaminen on ollut mielessä silti jo pidemmän aikaa. Ei tämä minun blogiinpalaamiseni varmasti saa aikaan mitään suurta blogikirjoittelun vallankumousta, ja kaikkia palaamaan takaisin koirabloggailun pariin. Se ei onneksi ole myöskään tarkoitus.
Omassa elämässäni ja sitä myöten myös koira-arjessani on tapahtunut kaikenlaisia muutoksia tässä vuosien mittaan, vaikka asioita on pysynyt myös ennallaan. Tällä hetkellä oma koiralauma koostuu kahdesta omasta ja kahdesta toisen ihmisen koirasta. Koirille, niin nykyisille kuin edesmenneille laitan jossain vaiheessa omat välilehdet pystyyn ja opettelen laittelemaan blogia vähän mielenkiintoisempaan ulkokuosiin. Ehkä siihen voisi yrittää nyt panostaa myös.
Sen verran kuitenkin kannattanee kertoa, että kotona vaikuttaa edelleen Vos (RTK1 Irokon Dark Side of The Moon), joka täyttää joulukuun alussa 7 vuotta. Mikä on tietenkin aivan absurdia, sillä Vos on aina kolmevuotias. Vosin kanssa on harrastettu yllättävän aktiivisesti tokoa, ja vaikka saatiin vasta aivan hiljattain lupa lähteä voittajaluokkaan, niin pitkän aikaa on silti ehditty jo tehdä ja touhuta. Vos on iloinen ja aina innokas tokoystävä. Lisäksi kuten myös nimen edessä olevasta tittelistä voi päätellä, niin hän on terästäytynyt myös rally-tokossa, ja vienyt näin minua vahvasti epämukavuusalueelleni. Ja saanut oloni tuntumaan siellä mukavalta. Se on edelleen sellainen pieni kiukkupussi💖
Vosin ystävänä on lisäksi 5-vuotias pitkäkarvainen soopelinarttu Ruura (BH Irokon Smooth Sensation). Ruura on kokeillut pk-lajeja, lähinnä hakua, jälkeä ja EK:n osa-alueita, vähän tokoa ja vähän agilitya, ja olisi itse ehdottomasti mielestään haku- ja agilitykoira. Omat resurssit ja voimavarat on kuitenkin valitettavasti pitäneet meidän pois näiden lajien parista pientä harrastelua lukuunottamatta, joten Ruura on titteliensä perusteella varsin keskiverto koira. Tokossa kokeisiin ei varsinaisesti tähdätä. Ruura osaa teknisesti alokasluokan liikkeet ja jo avoimenkin luokan juttuja, mutta mielentila- ja ääntelyasioissa on tullut minulla raja vastaan opettamisen suhteen. Tiedän, että olisi täysin tehtävissä, mutta tässä on nyt nimenomaan näkyneet rajoitteet omissa voimavaroissa. Ruurasta parasta on syömisen lisäksi haukkua ja juosta. Siitä saisi varsin pienellä vaivalla varsin pätevän hakukoiran, eikähän se nyt vanha ole ja kun on BH:kin jo tehtynä, niin kuka tietää, josko se niissä hommissa vielä kävisi kyntensä näyttämässä.
Olen kuitenkin yrittänyt opetella olemaan itselleni hyvin anteeksiantavainen paitsi yleensä elämässä, niin myös koira-asioissa. Olen kuitenkin aina sanonut, ettei yksikään koira ole tullut eikä vastaisuudessakaan tule miulle harrastuskoiraksi, vaan ensisijaisesti otan koiran, josta pidän ja jonka uskoisin olevan minulle ja minun arkeeni sopiva, ja sitten harrastellaan mitä harrastellaan, jos harrastellaan. Jos mennään kokeisiin, niin mennään kokeisiin. Jos ei mennä, niin ei mennä. Vaikka edelleen haluaisin nähdä kokeet ja koetulokset edes jossain määrin jalostuksen työkaluina, niin hyvin pitkälti nykymaailma näkee ne yhä enemmän ja enemmän vain harrastuksina.
Ei se välttämättä ole huono asia. Se, että ihmiset harrastavat koiransa kanssa, ihan vaikka ilman kisa- ja koetavoitteitakin, on mielestäni erinomaisen hyvä asia. Väitän, että iso osa peruskoirista nauttii päästessään tekemään asioita, haastamaan itseään, vaikkeivät itse heti alkuun tietäisi siitä pitävänsä. Tämä pätee erityisesti urbaanissa ympäristössä asuvaan koiraan, mutta toki muihinkin. Kotikoiran omistaja voi saada lisäksi uutta ja yllättävääkin tietoa omasta koirastaan harrastamalla sen kanssa jotain, joka vie heidät pois kotoa ja uusien asioiden opettelun ääreen. Tämä saatu tieto voi tukea huimasti arkitapakoulutusta, joiden opettelun taas pitäisi olla jokaiselle tämän päivän koiranomistajalle itsestäänselvyys, ja myös velvollisuus. Koiraa ei ole pakko hankkia, mutta mielestäni tietyt arkitottelevaisuuden asiat on jokainen velvollinen koiralleen opettamaan.
Huomaan kirjoittamiseni olevan vielä vähän kankeaa, niin fyysisesti kuin myös ajatusten tasolla, joten ehkä tällainen pieni "paluupostaus" riittänee tähän alkuun. Aika näyttää, minkälaisella tahdilla blogin päivittäminen jatkossa tapahtuu. Voi hyvin olla, että kun alkukankeudesta päästään, niin asiaa alkaa taas tulla entisten aikojen tahtiin.
