Pentuja!

Meille on odotettavissa pentuja! 

Ruura kävi ultrassa 30.12. ja todettiin tukevasti tiineeksi. Ultrassa näkyi eläinlääkärin mukaan ainakin neljä pientä collien alkua 💖 Lisää pentueesta löytyy TÄÄLTÄ

Pentue on sukutaulultaan 3/4 sileäkarvataustainen, mutta Ruuran emän puoli on täysin pitkäkärvaisia ja jo Niekon isoisä on täysin pitkäkarvainen. Pentueen ollessa soopeli-merle-yhdistelmästä ja Ruuran ollessa tricolour-tekijäinen, voi pentueeseen tulla kaikkia mahdollisia collievärejä (soopeli, blue merle, tricolour ja myös soopelimerle, joka ei ole virallinen väri collieilla). Kaikki pennut ovat ilmiasultaan pitkäkarvaisia, mutta turkin runsautta ja laatua en osaa täysin etukäteen ennustaa. 

En odota pentueeseen syntyvän tulevia näyttelyvoittajia, mutta kyllä nämä pitäisi ulkonäkönsä puolesta collieiksi tunnistaa. 

Niekosta toivon saavani Ruuraa täydentämään erityisesti vahvempaa päätä ja leveämpää purentaa, sekä luonteellisesti tasapainoista hermorakennetta. Odotan pennuista kasvavan melko kookkaita, mutta kuitenkin kokonsa osalta rotumääritelmän mukaisia collieita. Sohvatyynyn korvikkeiksi näistä tyypeistä ei ole, vaan ne tulevat tarvitsemaan kodin, jossa aktiivisen paimenkoirarotuisen koiran tarpeet ollaan valmiit täyttämään niin fyysisen kuin henkisen aktivoinnin osalta. Odotan niistä kuitenkin tasapainoisia, normaaliin arkeen mutkattomasti kykeneviä koiria, jotka eivät laita kämppää remppakuntoon, vaikkeivät pääsisi seitsemänä päivänä viikossa juoksemaan kymmentä kilometriä ja treenaamaan viittä eri lajia. 

Sekä Ruura että Nieko ovat molemmat todella sosiaalisia ja ystävällisiä koiria, jotka ottavat luonnostaan hyvin kontaktia ihmiseen. Molemmat ovat myös koirasosiaalisia.

Yhteydenottoja ja kysymyksiä voi laittaa sähköpostiin tai Instagramiin (@luminiityn.lauma) 😊




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti