Ensimmäinen viikko

Eilen 6.2. Kummajaiset täyttivät viikon. 

Tuntuu aivan uskomattomalta, että ollaan eletty yhteistä elämää niiden kanssa jo kokonainen viikko! Ja miten, vaikka oma elämäni on viimeisen viikon rajoittunut hyvin vahvasti pentulaatikkoon tai sen välittömään läheisyyteen, on sen kaiken ympärille muodostunut kokonainen oma pieni maailmansa. Valehtelisin jos väittäisin, että kaikki on ollut pelkkää onnea ja auvoa. Koska ei ole. Olen murehtija luonteeltani ja tähän vaikuttaa tällä hetkellä tottakai erityisen paljon myös se, että olen uupumuskuntoutuja ja mielen hyvinvointi hakee vahvasti uomiaan. Tämä oli kuitenkin tiedossa. Nyt kun pysähdyn asiaa miettimään, niin siihen nähden ekasta viikosta on selvitty oikeastaan hämmentävän hyvin. 

En minä ihan yksin tähän olisi toki pystynyt. Suvin läsnäolo ja apu synnytyksessä ja ekojen päivien aikana oli korvaamatonta, asiaa pätkääkään liioittelematta. Lisäksi ekan viikon aikana läheiset ystävät ovat tulleet ovesta sisään, käyneet laittamassa ruokaa, siivonneet, valvoneet pentuja, että olen saanut itse ottaa päiväunia, käyttäneet Vosia lenkillä. Tätä kirjoittaessani tunnen jopa vähän liikutusta siitä, miten monelle tämä asia tuntuu olevan niin tärkeä. Nämä pienet koiranpennut ja niiden olemassaolo siis. 

Juuri nyt olen myös ollut tosi onnellinen ja kiitollinen siitä, että miulla on aikaa. Aikaa herätä yöllä katsomaan, onko pennuilla kaikki ookoo. Aikaa seurata niiden kasvua ja touhuja. Aikaa istua pentulaatikossa, silitellä Ruuraa ja tuntea pikkuruinen, lämpöinen koiranpentu jalkaa, kättä tai kaulaa vasten. Aikaa vain ihmetellä, että tämä kaikki on totta.

Toki samaan aikaan tiedostan, että takana on vasta ensimmäinen viikko, ja on paljon asioita, mitä voi vielä tapahtua ja toisaalta paljon, mitä pitää vielä hoitaa. Uusien kotien etsiminen ja löytyminen on tottakai samaan aikaan sekä mielenkiintoista, jännittävää että valtavan pelottavaa. Tiedättekö, miten tajuttoman rakas ja tärkeä voi olla jo viikon ikäinen koiranpentu? Joo, ovat toki nyt myös hyvin helppoja siinä määrin, että mönkivät pentulaatikossa sokeina ja kuuroina, ja oma isoin tehtäväni on varmistaa, että Impa pääsee varmasti syömään (vaikka kaiken rehellisyyden nimissä se kyllä pitää siitä kiitettävän hyvin huolta ihan itse), ja punnita pennut pari kertaa päivässä. Mutta silti. Nämä pennut olivat ihan uskomattoman tärkeitä ja rakkaita jo kauan ennen syntymäänsä, ja voi hyvänen aika miten paljon ne ovatkaan sitä nyt, kun ne oikeasti mönkivät tuossa, niiden personaallisuudet alkavat näkyä ja kun jokaisella on oma (työ)nimi.

Olen pohtinut ennenkin, että koirankasvatusta ei varmaan "saisi" tehdä tällaisilla isoilla tunteilla. Oikeasti pitäisi vain katsoa sukutauluja ja ominaisuuksia ja tulevia sukupolvia ja suunnitelmia niiden varalle. Ehkä niin. Mutta minkäs teet. 

Ensimmäisen viikon päällimmäiset ajatukset on olleet sen käsittäminen, että tämä kaikki on todellista. Juuri nyt pentukuplassa on hyvä.

Tässä vielä Josen kanssa otetut yksiviikkoiskuvat pikku-Kummajaisista syntymäjärjestyksessä:

Saria (bluemerlenarttu).
Kiukkuinen pieni porsas, joka ilmoittaa kyllä, jos jokin asia ei mene hänestä hyvin. 

Darunia (tricolournarttu).
Lunki ja rauhallinen, tumman naamansa ja ison ruhonsa kanssa karhunpentua muistuttava Kummajainen.

Ruto (tricolournarttu, valkoinen kuono).
Vikkelä ja tyytyväisen oloinen tyttö.

Impa (soopelimerlenarttu).
Kaikkein pikkuruisin, jo syntyessään puolet muita pienempi, mutta alusta asti reipas ja elinvoimainen. Impa ei turhia valittele. Se on tyytyväinen niin isompien sisaruksiensa tyynynä kuin peittonakin, ja etsii ruokaillessaan määrätietoisesti oman paikkansa ja pitäytyy siinä.

Nabooru (bluemerlenarttu, isommat mustat kuviot).
Nabooru on hyväntuulisen oloinen, ei lainkaan yhtä kiukkuinen kuin bluemerlesiskonsa. Hakeutuu itse paljon ihmisten viereen ja lähelle.

Rauru (tricolourpoika).
Pienen valaan kokoinen eläin. Raurua ei paljon maailma ahdista.

Tässä vielä koko kööri yksiviikkoispäivänään.

(En varsinaisesti fanita, miten blogger asettelee kuvat ja tekstin, mutta noin ne nyt on. Ehkä jaksan joskus paneutua asiaan enemmän.)

Niille, jotka mahdollisesti miettivät, mistä nämä pentujen työnimet on tulleet, niin tietenkin The Legend of Zelda -peleistä. Työnimet kyllä taisin keksiä vasta syntymähetkellä. Nimet eivät välttämättä vastaa alkuperäisten kantajiensa persoonia, vaan annoin ne syntymäjärjestyksessä siten, että ensimmäinen sai nimensä ekan Ocarina of Time -pelissä pelattavan temppelin "vartijan" (eng. sage) mukaan, toinen toiseksi pelattavan, kolmas kolmanneksi ja niin edelleen. Kiinnostuneille lisää täältä.

Koska täällä asuu myös Vos, niin kerrottakoon, että hän viettää aikaa olohuoneen (=pentulaatikon sijainti) ulkopuolella Lumon ja Ryynin kanssa, on ehkä vähän hämillään, mutta koskapa on sellainen hyvin tilanteisiin sopeutuva ja kiukkuisuudestaan huolimatta kiltti yksilö, tyytyy hän elämäänsä sellaisena, kuin se tällä hetkellä on. Vos pääsee kuitenkin viikonlopuksi Annastiinan luo yökyläilemään, ja se tekee sille varmasti todella hyvää 💗