Kummajaiset kaksi viikkoa

Kaksi viikkoa elämään Kummajaisten kanssa, ja voi hyvänen aika mitkä kaksi viikkoa ne ovatkaan olleet! En jotenkin ehkä arvannutkaan, miten intensiiviseen pentukuplaan voi ihminen päästäkään makoillessaan pääosan päivästä pentulaatikon vieressä ja kaikkien menemisten ja tulemisten ja olemisten kulminoituessa pääasiassa kokonaan pentujen ympärille. 

Pennut ovat kasvaneet paljon, ja kehittyneet sitäkin enemmän! Sen lisäksi, että koko porukalla aukesivat silmät muutaman päivän ennen kaksiviikkoissynttäreitä, ovat ne ihan yhtäkkiä alkaneet kävelemään, haukkumaan, murisemaan, pikkuhiljaa kiipeämään ulos pentulaatikosta (SOS!) ja esimerkiksi pissaamaan itse?? Suurimman osan ajasta ne onneksi vielä viettävät pentupesässä, mutta kaiken varalta kyhäsin jo pentuaitauksen pesän ympärille ja siirsin oman lattiapetini pentulaatikon vierestä sohvaan, koska lattiapeti olisi jäänyt pentuaitauksen sisälle. Jahka pennut alkavat ihan systemaattisesti kiipeillä ulos pesästään, otan päätylevyn pois, ja pikkutyyppejä odottaa valmiiksi pissa-alusilla vuorattu pentuaitaus. 

Sen lisäksi, että pennuilta on jo useampaan kertaan leikattu kynsiä, ovat ne saaneet tietenkin jo ekan matokuurinsa kahden viikon iässä (tämä meni yllättävän helposti!), ja lisäksi päässeet maistelemaan kiinteää ruokaa jauhelihan muodossa, mikä oli alkuhämmennyksen jälkeen suuri menestys. Erityisesti Impa intoutui tästä uudesta ravinnosta valtavasti. 

On hassua seurailla, miten nuo pikkuotukset välillä vain istuvat jossain keskellä pentulaatikkoa ja tuijottelevat eteensä vähän hämillään. Ne myös ulvovat pienenpieniä ulvahduksia kun heräilevät, istuvat hetken ja toteavat, ettei Ruura ole pesässä. Tuo alkeistason ulvominen saakin Ruuran välittömästi paikalle tarkistamaan, mikä pienellä Kummajaisella on hätänä, ja yleensähän se on nälkä. 

Mitä Ruuraan itse asiassa tulee, niin se on ollut minusta ihana emo. Se pitää pesän ja pennut niin puhtaina, kuin suinkin kykenee, pitää pentuja silmällä, ja tuntuu myös jo tietävän, milloin pennut vinkuvat jotain ei niin akuuttia ja milloin niillä on oikeasti jokin emon huomiota kaipaava asia. Ruura on oppinut ottamaan myös rennosti, mikä on minusta myös tosi tärkeä ja ihana ominaisuus. Se rentoutuu imettäessään (kuten taitaa olla tavallista) ja joskus, aika usein, se kääntää päänsä etutissillä ruokailevan pennun päälle ja lepuuttaa sitä siinä silmät ummessa, silminnähden autuaana. Ruura on päässyt myös jo käymään pienillä puolen tunnin kävelyillä lähimetsikössä, koska se selvästi haluaa lähteä.

Murehdin monia asioita ennen pentujen syntymää, ja yksi niistä oli tietenkin Ruuran verrattain korkea ikä (5 v.) ensisynnyttäjäksi ja se, riittäisikö sillä maitoa ja olisiko se hyvä ja huolehtiva emo. Miten kiitollinen ja onnellinen olen, että pystyn nyt näkemään näiden huolien olleen turhia 💗

Sitten vielä tietenkin kaksiviikkoiskuvat teille, olkaa hyvät: 

Saria.
Alkaa painossa ottaa Raurua jopa kiinni. Näyttää kyljellään nukkuessaan ylhäältäpäin katsottuna mahansa kanssa edelleen pieneltä porsaalta.

Darunia.
Myös Darunia on alkanut osoittaa, että silläkin on mielipiteitä. Ei samalla tavalla hakeudu ihmiseen kiinni ja syliin asti kuin jotkut sisaruksistaan, mutta ottaa yhtä lailla mielellään vastaan silittelyt ja rapsutukset. 

Ruto.
Edelleen vikkelä ja olemukseltaan trikkisisaruksiaan ja Sariaa solakampi. Kiipesi ensimmäisenä ulos pentulaatikosta, ja on tehnyt sitä enemmän ja vähemmän systemaattisesti sen jälkeenkin.

Impa.
Edelleen puolet muita pienempi, mutta niin se kasvaa (omaan painoonsa nähden saman verran suhteessa muihin) ja ennen kaikkea kehittyy samaan tahtiin muiden kanssa. Impa oli ekojen joukossa avaamassa silmiään, ja samassa tahdissa on alkanut myöskin tapailla jalkoja alleen ja osaa myös jo pissata itse. Ainoa ero koon lisäksi muihin nähden on, että minusta se on muita pentuja jonkin verran hiljaisempi.

Nabooru.
Unikeko, joka sisaruksiensa tapaan suhtautuu kyllä ruokaan intohimoisesti, mutta on niin sikeä nukkuja, että sitä pitää välillä herätellä syömään. Viihtyy sylissä ja hakeutuu itse ihmiseen kiinni ja kiipeää syliin asti. Suvin mukaan tämä on nimeltään "iilimatogeeni", ja on kuulemma Niekon emän puolelle sukua tyypillinen ominaisuus.

Rauru.
Edelleen porukan isoin mötikkä, jolla on kilo mennyt jo kirkkaasti rikki. Rauru on pääsääntöisesti hyvin tyytyväisen ja leppoisan oloinen, mutta jos joku asia häiritsee sen autuasta koiranpentueloa sen verran, että kynnys ylittyy (esimerkiksi käsissä pitäminen vaikkapa sanotaanko valokuvaamista varten...), niin sen tietää kyllä koko taloyhtiö. 

Tässä vielä koko kööri!

Koen velvollisuudekseni muistuttaa, että tiedostan itsekin tässä kuvailevani näitä pentusia hyvin inhimillistävillä termeillä. Humor me and play along. Oikeasti olen kyllä tietoinen, että ovat vasta reilu kaksiviikkoisia koiranalkuja, ja paljon asioita niiden luonteesta on vasta pikkuhiljaa tulossa esiin. Saan tästä kuitenkin itsekin hieman hupia ja viihdettä 😄

Nyt vaikuttaisi olevan pentulaatikossa siihen malliin pikkuhiljaa heräileviä tyyppejä, että aletaan taas maistella päivän jauhelihoja.